Etusivulle >>
Etusivu
Uutisia
Esittely
Koirani
Pennut
Kasvatit
LinkitIn english

30.11.2011 Kaikki S-pennut ovat nyt löytäneet omat hyvät kodit. Itselle jätin kasvamaan yhden narttupennuista, Saunapiikan, tutummin Paju. :)

17.9.2011 Tähkälle syntyi 7.9. kuusi pientä poropaimenta. Isänä pennuilla Aikamerkin Muskotti. :)

Ensivuoden pentusuunnitelmat alkavat vähitellen hahmottua. Lisätietoja Suunnitelmissa-sivulla.

Sijoitusnartuistani S.Nevanneidolle tuli neljä vuotta täyteen ja näin ollen siirtyy haltijansa omistukseen. Ensikeväänä kokeilemme astuttaa Vinhan kuitenkin. Kiitos Hannalle Vinhan hyvästä pidosta ja yhtiestyöstä. :)


28.7.11 Epähuomiossa on jäänyt tämä Uutisia-sivu tänä vuonna kokonaan päivittämättä, joten summataas tähän tärkeimpiä kuulumisia tältä vuodelta. :)

Usea kasvatti ja sijoituskoira on käynyt terveystarkastuksissa, näyttelyissä, poropaimennuksessa jne. Kiitos omistajille aktiivisuudesta. :) Tulokset tulevat näkymään sitä mukaa kasvattien omille sivuille sekä lpk-kasvattitaulukkoon.

Vuoden ensimmäinen lpk-pentue syntyi 25.3. yhdistelmästä Susitievan Hasselpähkinä ja Suopunkitytön Vuojessuoppuu. Urospennuista yksi jouduttiin lopettamaan neljän kuukauden vanhana erittäin ihmisaran luonteen vuoksi. :( Muut pennut ovat olleet reippaita ja sosiaalisia.

Seuraavaa pentuetta odotetaan toivottavasti syntyväksi syyskuun alkupuolella yhdistelmästä Aikamerkin Muskotti ja Malli. Sitä seuraavat pentusuunnitelmat on jo osittain lyöty lukkoon ja lisätietoja tulee aikanaan Pentuja-sivulle. Suunniteltujen lpk-pentueiden lisäksi on ajatuksissa myös ensimmäinen Sagaberran kleinspitz-pentue. :)

Sijoituskoiristani Jalakapojan Sakke siirtyi haltijansa omistukseen. Sakella todettiin hiiva, joka johtuu mitä ilmeisemmin ruoka-aineyliherkkyydestä. Suuri kiitos Piialle Saken hyvästä hoidosta ja yhteistyöstä. :)

 
Uutisia 2013 >>>
Uutisia 2012 >>>
Uutisia 2011
Uutisia 2010 >>>
Uutisia 2009 >>>
Uutisia 2008 >>>

Uutisia 2007 >>>
Uutisia 2006 >>>
Uutisia 2005 >>>
Uutisia 2004 >>>