Etusivulle >>
Etusivu
Uutisia
Esittely
Koirani
Pennut
Kasvatit
Rotuinfo
Linkit
In english

 

Tervetuloa kotisivuilleni!

Nimeni on Marja Koskinen ja omistan kennel Sagaberran. Olen syntyjäni rovaniemeläinen(vuosimallia -80), mutta nyttemmin olen muuttanut Tampereelle. Koirat ja kasvattaminen ovat rakas ja oikeastaan ainoa harrastukseni, ehkä voisi puhua jo elämäntavasta. Ilman en voisi olla. :)

Koirani

Omaan laumaani kuuluu tällä hetkellä vain lapinporokoiranarttu Tähkä. Kaikki koirani asuvat samoissa tiloissa kanssani ja ovat mukana arjen askareissa.  Haluankin pitää kotona olevan laumani koon pienenä, jotta aikani riittää tasaisesti jokaiselle. Enimmillään laumaani on kuulunut viisi koiraa mutta koin määrän liian suureksi itselleni että saisin annettua jokaiselle yhtä paljon huomiota. Kasvatukseni perustuukin tällä hetkellä pitkälti sijoituskoiriin. Olen hyvin tyytyväinen ja kiitollinen toimivasta yhteistyöstä jokaisen sijoituskoirani kotiväen kanssa. Suuri kiitos kaikille sijoituskoirieni haltijoille. :)

Yleistä kennelistäni

Kennelnimeni sain helmikuussa 2001 ja seuraavana vuonna allekirjoitin kasvattajasitoumuksen.
Sana Sagaberran ei oikeastaan tarkoita mitään. Halusin kennelnimeeni yhden mielestäni kauneimmista suomenkielen sanoista(saga) ja pääte -berran on taas muuteltu englanninkielen sanasta berry(suom. marja).

Kasvatukseni aloitin vuonna 2004, jolloin syntyi ensimmäinen pentue nimiini. Kiinnostukseni koiriin ja kasvattamiseen syttyi jo ala-asteella ja kesti vuosia löytää itselleni sopiva rotu. Aloitin kasvattamisen lappalaiskoirista ja chihuista. Olen nyt ainakin toistaiseksi luopunut suomenlapinkoira- ja chihuahuakasvatuksesta. Tällä hetkellä haluan keskittyä kasvattamaan ainoastaan lapinporokoiria.

Vuosien varrella olen harrastanut useita eri lajeja koirieni kanssa mutta nykyään harrastamme lenkkeilyn lisäksi lähinnä tottista kotitarpeiksi sekä näyttelyitä. Suomen Kennelliiton koulutuksista olen suorittanut seuraavat: kehätoimitsija-, kasvattajan perus- ja jatko-, jalostusneuvojan perus- ja jatko-, toko liikkeenohjaaja-, tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssi. Olen tällä hetkellä seuraavien yhdistysten jäsen: Suomen Kennelliitto ry, Lappalaiskoirat ry ja Porokoirakerho ry.

Lyhyesti kasvattamisesta

Tavoitteenani on terve ja rodunomainen lapinporokoira, niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään. Koen kasvattajan tehtävän vastuulliseksi koska hänen tekemistään virheistä ei kärsi ainoastaan koira vaan myös omistaja. Ymmärrän kasvattamisen myös haluna viedä harrastamaansa rotua eteenpäin. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan muuttaa rotua mihinkään paremmaksi olettamaani suuntaan tai vain lisätä lpk:ien määrää maailmassa(tähän pystyy kuka tahansa). Haluan säilyttää ja vaalia sitä sellaisena kuin se on aina ollut pitäen mielessä rotumääritelmän ja rodun alkuperäisen työn. Tarkemmin kasvatusperiaatteistani voi lukea Pentuja-sivulta löytyvästä Ajatuksiani kasvattamisesta-sivulta. Sinne olen koonnut joitakin omia kasvatusvalintojani ohjaavia ajatuksia.

Miksi juuri lpk?

Monen sattuman kautta tutustuin rotuun ja vähitellen kiinnostuin siitä yhä enemmän. Ennen kuin aloitin kasvattamisen perehdyin rotuun usean vuoden ajan. Halusin saada jonkinlaisen tietopohjan oman kasvatustyön perustaksi. Mitä enemmän rotuun tutustuin, sitä enemmän se alkoi tuntua omalta. Edelleen on paljon "opiskeltavaa" ja se tekee rodusta entistä mielenkiintoisemman ja koen olevani vielä varsin alkutekijöissä omassa kasvatuksessani.

Rotu kiehtoo minua kotimaisuudellaan sekä rehdillä ja liioittelemattomalla peruskoiran olemuksellaan. Lapinporokoira on perusterve rotu, jolla kuitenkin on omat perinnölliset sairautensa. Kannan pienuuden ja tämän hetkisen epätasaisuuden takia rotu on mielestäni myös haasteellinen kasvattaa. Haluan olla mukana tämän ainutlaatuisen rodun aseman vahvistamisessa.

Myöhemmin voi tulla muitakin rotuja, joita tulen ehkä kasvattamaan pentueen tai pari. Yhtäkään rotua en halua kuitenkaan kasvattaa ellen ole todella kiinnostunut panostamaan siihen.

   

Kotisivuistani

Kotisivujeni päätarkoitus on esitellä koirani ja kasvatustyötäni. Siinä ohessa halusin tarjota myös pienen määrän rotutietoutta sitä kuitenkaan liioittelematta. Luonani asuviin sekä muualle sijoitettuihin koiriini voit tutustua Koirani-sivulla. Pennut-sivulta löytyy tietoa tulevista pentueista, suunnitelmista sekä kasvateistani. Sivujani päivitetään vähintään kerran kuukaudessa, toisinaan tosin voi tulla pidempiäkin taukoja päivityksessä.

Toivottavasti viihdyt kotisivuillani ja löydät kaiken tarpeellisen koskien kenneliäni ja kasvatustoimintaani. Jos sinulla kuitenkin jäi kysyttävää tai haluat antaa palautetta niin otathan yhteyttä. :)

Sagaberran Ruskatuli
© Miia Tynkkynen